Antiikkimessujen antia

Paikkakunnallamme oli antiikkimessut, joilla kävimme ihastelemassa tarjontaa. Ainahan tuollaisiin tapahtumiin mentäessä on mielessä ajatus, että  jotain jännittävää löytyisi... Toisaalta on hyvä mennä ihan vain katselumielellä ilman liikoja odotuksia, ettei tulisi isoa pettymystä, jos ei mitään löydykään.

Lasten kanssa tuollaisiin tapahtumiin on hauska mennä, koska siellä on paljon sellaisia esineitä ja asioita jotka ovat heille täysin vieraita. Ja nekin asiat, jotka ovat tuttuja, ovat muuttaneet muotoaan hurjasti vuosikymmenien aikana!

Vain Elämää-ohjelman innoittamana olemme katsoneet lasten kanssa Youtubesta laatuviihdettä vuosikymmenien takaa. Mikä on Vesa-Matti Loiri miehiään? Varmaan kaikki 1970-80 -luvuilla syntyneet muistavat Jean-Pierre Kuselan ja  Nasse-sedän sekä Uuno Turhapurot. Tämän päivän lapsille ne ovat ihan hepreaa. TV- huumorin laatu on muuttunut myös valtavasti vuosikymmenien aikana. Kaikki oli hidastempoisempaa, vaikka sketsit olivat paljon pidempiä kestoltaan kuin tänä päivänä. Nasse-setä avautuu aikuisena ihan uudella tavalla jutuillaan kuin lapsena; `Otetaanpa lisää taikajuomaa kun ei temppu onnistunut! ` 

Nasse-setä tuli kuitenkin vastaan messuilla väänneltävän kumi-ukkelin muodossa. 6-vuotias poikamme ihastui siihen ikihyväksi. Ja oli se meistä aikuisistakin hauska ja kivan värinen. Tuollaisia ukkeleita ei oikein enää myydä missään. Kait ne on vaarallisia. Nasse-sedät...

 

Ja löytyihän sieltä meille kotiin valoa. Ihana 1950-luvun jalkalamppu, jollaista olen etsinyt pitkään! 

Sienihulluus iskee mökillä!

Tänään pääsimme virittelemään  sienivainujamme mökillä ensimmäisen kerran tänä syksynä. Isot ja pienet kumpparit painautuivat pehmeisiin sammalmättäisiin. `Haluan oman sankon!`, sanoi pienin sieniretkeilijä. Ja tottakai, oma sanko matkaan ja metsään! Mitä vaan, että saadaan jälkipolvellekin istutettua murunen keräilijää. Ei liian kauas mökistä eikä liian kauan, ettei kyllästyminen iske. `Kohta lähdetään takaisin päin.` `Ei vielä! Haluan löytää vielä sieniä!` Aurinko paistoi, suppilovahveroita ja haaparouskuja löytyi. Hirvikärpäset meinasivat liittyä seuraamme vähän liian tuttavallisesti. 

Mökillä maistui kahvit ja  mummon omenakeikauskakku sekä grillissä paistettu makkara.

Pientä, hiljaista haikeutta ilmassa. Syksy on tullut ja kesä meni jo.

Pieniä kirppislöytöjä

Kuntosali, jolla käyn on monella tavalla hyvällä sijainnilla: se on lähellä kotiani, autoileville on hyvät parkkipaikat ja mikä parasta sieltä saadun hyvän olon lisäksi; se sijaitsee aivan kirpputorikeskittymän vieressä! Eli kuntoilun jälkeen voi poiketa vaivihkaa kurkkaamassa olisiko mitään aarteita sattunut matkan varrelle...

Tänään kuntoilu tuotti tulosta sekä fyysisesti, henkisesti että visuaalisesti. Enkä nyt tarkoita että silmä olisi kuntosaliharjoittelun lomassa harhaillut :D  Vaan kirpputorilta löysin pari kivaa juttua, jotka heti pisti silmääni. Edelliseen kirjoitukseeni liittyen löysin taas jotain punaista, mutta myös oikeasti käytännöllistä ja käyttöön menevää. Riihimäen Ilona-laseja ja vieläpä alkuperäisessä pakkauksessaan! Ei ehkä kovin arvokasta, mutta hauskan mallisia ja kivoja laseja. Tosin mieheni mainitsi tiskatessaan, että kaapit ei kohta riitä kupeille... Mun mielestä pitäis ostaa vaan enemmän kaappeja ;)

Lempiväri punainen

Olen miettinyt miksi juuri punainen on se väri, jonka aina mainitsen lempivärikseni. Onko se opittua lapsuudesta, että on ottanut mallia toisesta sanomalla lempivärikseen punaisen ja sitten totuttautumalla ajatukseen, että minä nyt tykkään siitä. Vai onko jokin mieluisa esine ollut sen värinen ja siitä on alkanut pitää. Vai onko se vain siitä, että omassa lapsuudessa esimerkiksi päävärit vaatteissa ovat olleet sininen, punainen, keltainen ja vihreä ja sitä punaista on ollut niin paljon vaatteissa että siihen on tottunut. Se on se oma, turvallinen väri. Kotoisa. 

Tyttäreni on aina sanonut, että hänen lempivärinsä on oranssi. Vaatteissa sitä on kuitenkin vähän, koska tarjonta kaupoissa on ollut tytöille pääosin pinkkiä, vaaleanpunaista, punaista ja vaaleita sävyjä. Olen aina yrittänyt bongata vaatekaupoissa oranssia, mutta tarjonta on kovin vähäistä. Mummo on neulonut tyttärelle oranssin neuletakin, jotta edes jotain lempiväriä olisi vaatekaapissa. 

Pojallani lempivärit ovat vaihdelleet tiuhaan, mutta tummansininen on yleisesti ottaen kulkenut aina mukana. Nyt vaatteissa kova sana on musta. Mutta poikani hyväksyy myös reippaan kirkkaan punaisen vaatteisiinsa eikä se ole enää vain tyttöjen väri niinkuin omassa lapsuudessani. 

Punaista on meillä myös kotona ja näissä esineissä pidän myös niiden muotokielestä. Luulen, että omiin värimieltymyksiini ovat kuitenkin vaikuttaneet kaikki mielleyhtymät, ne muodot, tuoksut, tunnelmat.

Kahvimuki voi olla vaaleanpunainen :)

Mitä Omenasta?

Tänä syksynä niitä on tullut paljon. Tänä syksynä niitä on saatu paljon. Kiitos kaikille, jotka olette niitä tarjonneet! Ne ovat omenoita. Ihania, pyöreitä, mehukkaita palleroita puusta. Punaisia, vihreitä, kirpeitä, makeita... Omenoita on monta eri lajiketta. Niistä minulla ei ole paljon tietoa, enkä osaa sanoa onko joku omena makeampi kuin toinen, koska olen raa`alle omenalle allerginen. Mutta erotan kyllä valkean kuulaan ja vihreän kuulan toisistaan :D

Muu perhe on kyllä syönyt omenia suoraan kuormasta, mutta muuten niistä pitää valmistaa jotain joko keittämällä tai paistamalla, jotta pääsen itsekin niistä osalliseksi. Eikä taida haitata muitakaan, että JOUDUN valmistamaan niistä omenapiirakkaa tai muuta makeaa... 

Omenoista on siis tehty piirakkaa, olen lohkonut niitä pakastimeen talven varalle, kuivattanut kuivurissa ja kokeilin omenaista rommiruukkuakin... Hilloja tai mehuja en ole koskaan valmistanut, mutta senkin varmasti vielä opettelen. Äitin tekemä omenamehu on huippuhyvää!

Ompeluvimma

Lapset kasvavat koko ajan, ja uutta vaatetta saa olla hankkimassa vähän väliä. Vaatekaappia täytyy päivittää pari kertaa vuodessa, jotta lahkeen- ja hihansuut pysyisivät jokseenkin oikealla kohdalla. Tosin on niitä lempivaatteita, jotka roikkuvat hyllyssä vuodesta toiseen vaikka napa jo näkyisi! Lisäksi jotkut vaatteet ovat oikeasti ihme-vaatteita; tuntuu, että ne eivät käy ikinä pieneksi vaan kasvavat lapsen mukana pituutta! Joka tapauksessa, vaatteet ovat kovassa käytössä ja ne kuluvat puhki. Ne tarttuvat johonkin ja niihin tulee reikiä. Etenkin vaaleassa paidassa on ihana tehdä voikukkaseppeleitä ja sen jälkeen siinä onkin uusi kuosi, eli mustia voikukkarenkaita...

Uuden kauden alkaessa ei pitäisi mennä vaatekauppoihin, etenkään lastenvaatekauppoihin. Hyllyt notkuvat toinen toistaan söpömpiä vaatekappaleita! Tytöille rimpsua, kimalletta, rusetteja ja söpöjä eläin-printtejä. Ja pojille rentoja farkkuja, pikkuisia baseball-takkeja, lippiksiä... joita ei sitten pystytä vastustamaan millään! Nyt on kuitenkin erittäin pakollista pihistellä kaikesta mahdollisesta, ja koittaa pysyä järjissään vaatekaupassa... 

Tyttäreni tarvitsi kuitenkin kevyen hupparin, koska vanhasta oli mennyt vetoketju rikki ja se oli jo käynyt pieneksikin. ( Nyt täytyy olla kunnon perusteet uuden hankkimiselle!) Ompeluhommiin siis! Tällä kertaa oli kankaatkin valmiina olemassa. Ne löytyivät omista ja äitini kangasvarastoista. Jouduin ostamaan ainoastaan vetoketjun, joka maksoi 2,50 euroa. Sopuhinta hupparille siis! Osittain meni harjoittelun puolelle hommat, mutta asiakas on erittäin tyytyväinen, ja sehän on pääasia :) (Ja tietenkin se, että se teki kukkarolleni hyvää ;) )

 

Prinssi

Tänään pääsimme juhlimaan lastemme serkkutytön 6-vuotissynttäreitä. Aika monella sen ikäisellä tytöllä on usein lahjatoiveena Barbie tai jotain aiheeseen liittyvää. Harvemmin lahjalistalla on ensisijaisesti Ken, koska barbie-leikeissä on jujuna pukeminen ja mies-hahmoille ei ole useinkaan niin kivoja vaatteita ja asusteita. Aikamme kaupassa mietittyämme päädyimme kuitenkin ostamaan Kenin ottaen samalla riskin, että ensimmäinen reaktio olisi kauhistunut tai että ukkorukka päätyisi helistimien ja puupalapelien kanssa samaan laatikkoon. Sankarittaren äidin pyynnöstä ompelin muutaman vaatekappaleen herralle, jotta hänen ei tarvitsisi uimahousuillaan kulkea sekä töihin että juhliin. Päätin ommella prinssin vaatteet, jotta mukaan saataisiin vähän luksusta, koska sitähän Barbien ja Kenin elämä on. Kaikki on ihanaa ja hienoa, kultaa ja kimalletta! Joskus saattaa mukana olla draamaa ja juonitteluakin... Vähän kuin saippuasarjoissa! 

Syntymäpäiväsankari oli onneksi enemmän kuin mielissään uudesta tulokkaasta. Ensin pientä ihmettelyä, sitten hihittelyä...Vaatteet mukaan ja leikkimään! `Sä saat tän, tää ois tän poikakaveri..` Uusi kentsu soluttautui hienosti leikkiin mukaan ja toi uudenlaista ulottuvuutta elämään. `Tää ois näiden lapsi, se menee päiväkotiin..`  Niinhän se menee. Siinä on hyvä kertailla tilanteita, joita on jo ehkä tapahtunut tai sitten voi miettiä kuinka tilanteet menisi jos niitä tulisi. Toisten mielestä barbiet ja kenit on huuhaata eivätkä ole lapsen kannalta kehittäviä. Toisaalta, jaksammeko me aikuisetkaan koko aikaa kehittää itseämme ja mikäs sen kehittävämpää kuin leikkiä yhdessä ja harjoitella elämää -vaikka sitten nukeilla! 

Syksyinen kävelyretki

Syksyllä pitää käydä ihastelemassa luontoa ja kävelyretket lähikuntopolullamme tarjoavat siihen hyvän mahdollisuuden. Miten ihanaa on hypätä betoniviidakosta lenkkipolulle, vetäistä mehevän metsän tuoksua keuhkorakkulat täyteen ja puhaltaa arkikiireet pois! Aamupäivä oli sumuinen ja lenkkipolulla oli tavallista hiljaisempaa. Tunnelma hiljaisessa sumuisessa metsässä oli melkein taianomainen. Joku muukin oli eksynyt lenkkipolulle ihastelemaan hiljaisuutta. Alan pikkuhiljaa ymmärtää vielä enemmän vanhempieni innostusta metsässä liikuskeluun. Lapsena metsä oli ehkä hiukan pelottavakin, mutta nyt aikuisena siellä tulee jopa turvallinen olo kaikkien tuoksujen, isojen puiden ja sammalmättäiden keskellä. Marjojen ja etenkin sienien kerääminen on aina ollut minulle mieleistä puuhaa. Suppilovahverot ovat yksi suosikkini. Ehtisiköhän sitä jo piankin metsään...

Barbie-leikit

Tyttärelläni on ollut jo vuosia iso kasa barbie-nukkeja, vaatteita ja asusteita -osittain omien intressieni vuoksi. Olen itse leikkinyt viisivuotiaasta saakka barbeilla (en tosin ihan viime vuosina enää..) Ja äitini ompeli aikoinaan niille paljon ihania vaatteita. Minulla oli lapsena myös yksi Daisy-nukke, jolla oli tummansininen kimaltava iltapuku ja kultainen tai hopeinen kirjekuorilaukku. Ne vaatteet ja asusteet oli I-H-A-N-I-A! Aikojen saatossa Daisy katosi jonnekin ja samoin hänen ihana tummansininen kimaltava iltapukunsa ja kirjekuorilaukkunsa. Harmitti ihan vietävästi! Ja harmittaa vieläkin. Aina kirpputoreja kiertäessäni olen saattanut tehdä löydön; `Melkein tuollainen minullakin on ollut!` Ja `Juuri tuollainen minullakin oli!` Se on pakko saada. Muistojen vuoksi. `Tuollainen oli kaverillani ja se oli ihana!` Ostettava se on. Nyt se on minullakin. Tai tyttärelläni. Ei sen väliä, pääasia on, että saan sitä nyt katsella ja ihailla ja muistella. Lähden mielelläni silloin tällöin mukaan barbie-leikkeihin tyttäreni kanssa. Juuri tällä hetkellä hän on erityisen innostunut niistä ja minusta on hauskaa kun pääsen ompelemaan niille vaatteita. Aika monet vanhoista juhlamekoista on tallessa ja leikeissä nyt, osa pikkutavarasta eli kengistä on kadonnut matkan varrella. Kaikkein hauskinta leikeissä on  järjestäminen. `Tää olis nyt sen juhlapukukaupan täti, tää vois olla pöytä ja tää sohva...` Mielikuvitusta voi käyttää melkein loputtomiin! Samalla voi muistella omia leikkejään, kuinka niihin uppoutui joskus tuntikausiksi... 

Daisy vaaleanpunaisessa kimallemekossaan (kyllä, se on juuri se sama mekko eri värisenä!) pääsi juhlapukuliikkeen myyjättäreksi. 

Ken seuraa sohvalla kun tuleva vaimo valitsee itselleen mieluisaa hääpukua. Sylissään hänellä on tietenkin sydämen muotoinen konvehtirasia.

Sindy (?) ei äkkiseltään osaakaan sanoa mikä liikkeen runsaasta valikoimasta miellyttäisi eniten. Onneksi Kenillä riittää hermosäikeitä. Ja suklaata.

Myös kaupan kenkävalikoima on runsas ja monipuolinen.

Irti kiireestä

Huomenna tulee tasan kuukausi kotona oloa vuorotteluvapaalla, pois työelämästä. Aika on mennyt siivillä. Aamupäivät ulkoillen, rästihommia tehden, siivoillen nurkkia ja ommellen pikku juttuja. Tänään käväisin oikeastaan ensimmäisen kerran pitkään aikaan keskustassa kiertelemässä ja katselemassa maailman menoa. Ajatuksissa siinsi myös mielikuva ihanasta yksinäisestä kahvihetkestä kaupungin sykkeessä ohikulkijoita vilkuillen. Kun saavuin keskustaan, minut yllätti se kaikki kiire, meteli, autojen pärinä, rakennustyömaat... Tuntui kuin kupla olisi puhkaistu ympäriltäni ja olin kuin maalaishiiri kaupungissa! Istahdin kahvilaan, mutta en osannutkaan rentoutua siellä. Ympärilläni olevat ihmiset näyttivät tärkeiltä ja kiireisiltä ja huolitelluilta. Koitin tehdä oloani mukavaksi pyöräillessä pystyyn nousseen tukkani kanssa, mutta ajatukseni siirtyivät kotona keitettyyn kahvikupposeen ja omenapiirakan palaseen. Olisinpa kotona! Kuinka nopeasti ihminen alkaa erakoitua, vaikka asuisikin kaupungin laitamilla kerrostalossa. Kun elää hetken pienessä ympyrässä, yhtäkkinen reviirin laajennus tuntuukin liian isolta harppaukselta. Tuli hetkellisesti olo, että olen `pihalla`.  `Hyppää, hyppää, niin pysyt mukana kun pyöritetään narua!` Vielä ei tarvinnut hypätä keskelle narunpyöritystä. On vielä aikaa. Aikaa tutkia lasten kanssa kastematoja ja aikaa ihmetellä vuodenaikojen vaihtumista. Käyttää aika muuhun kuin hiusten tai meikin laittamiseen tai miettimiseen mitä laittaisi päälleen. Laittaa samat verkkarit ja villasukat jalkaan kuin eilenkin ja juoda kupin kahvia. Kotona.

Yhtä Juhlaa!

Taas on se aika vuodesta, että meillä pukkaa synttärijuhlia oikein olan takaa! Ensin tyttären ja parin viikon päästä pojan juhlapäivä. Tänä vuonna päätimme järjestää ensimmäistä kertaa molemmille omat kaverisynttärit ja sitten vielä ne yhteiset sukulais- ja ystäväperhesynttärit.  Leipomista ja järjestelyjä siis tiedossa!  Nyt kun on aikaa, voi järjestelyjä tehdäkin kaikessa rauhassa pikku hiljaa. Tai niinhän sitä luulisi, kaikki menee kuitenkin viime tippaan...

Tänään siis juhlimme 8-vuotiasta tyttöämme ja leivoin kekkereille pätkis-muffinseja. Kakku oli myös gluteenittomille vieraille sopiva barbie-jäätelökakku. Tein hameosan kakkumuottiin laittamalla mansikka-ja vaniljajäätelöä kerroksittain ja laitoin sen pakastimeen pariksi tunniksi. Sitten laitoin barbien keskelle ja täytin jäätelöllä aukon tiiviiksi. Lisäilin myös jäätelöä hiukan ylemmäksi ja ohentelin helmaa, jottei hameesta tullut liian leveä. Marsipaanin kanssa meinasi mennä töhertelyksi, koska piti olla nopea ettei jätskihame alkaisi sulaa. Lopputulos oli ihan siedettävä, vaikka ehkä muotoiluun olisi pitänyt panostaa enemmän... Synttärisankari ja vieraat olivat kuitenkin oikein tyytyväisiä lopputulokseen ja sehän on tärkeintä! Muuten tarjoiluilla mentiin lasten maun mukaan karkeilla, limulla ja sipseillä.