Olen miettinyt miksi juuri punainen on se väri, jonka aina mainitsen lempivärikseni. Onko se opittua lapsuudesta, että on ottanut mallia toisesta sanomalla lempivärikseen punaisen ja sitten totuttautumalla ajatukseen, että minä nyt tykkään siitä. Vai onko jokin mieluisa esine ollut sen värinen ja siitä on alkanut pitää. Vai onko se vain siitä, että omassa lapsuudessa esimerkiksi päävärit vaatteissa ovat olleet sininen, punainen, keltainen ja vihreä ja sitä punaista on ollut niin paljon vaatteissa että siihen on tottunut. Se on se oma, turvallinen väri. Kotoisa.
Tyttäreni on aina sanonut, että hänen lempivärinsä on oranssi. Vaatteissa sitä on kuitenkin vähän, koska tarjonta kaupoissa on ollut tytöille pääosin pinkkiä, vaaleanpunaista, punaista ja vaaleita sävyjä. Olen aina yrittänyt bongata vaatekaupoissa oranssia, mutta tarjonta on kovin vähäistä. Mummo on neulonut tyttärelle oranssin neuletakin, jotta edes jotain lempiväriä olisi vaatekaapissa.
Pojallani lempivärit ovat vaihdelleet tiuhaan, mutta tummansininen on yleisesti ottaen kulkenut aina mukana. Nyt vaatteissa kova sana on musta. Mutta poikani hyväksyy myös reippaan kirkkaan punaisen vaatteisiinsa eikä se ole enää vain tyttöjen väri niinkuin omassa lapsuudessani.
Punaista on meillä myös kotona ja näissä esineissä pidän myös niiden muotokielestä. Luulen, että omiin värimieltymyksiini ovat kuitenkin vaikuttaneet kaikki mielleyhtymät, ne muodot, tuoksut, tunnelmat.
Kahvimuki voi olla vaaleanpunainen :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti